Kesä Korholassa

Moikka!

Tervetuloa Maalaiskartano Korholan uuteen blogiin. Olen Siiri, 16-vuotias tyttö Rantasalmelta Parkumäestä. Olen toista kesää töissä täällä Maalaiskartano Korholassa ja sain tehtäväkseni perustaa tämän blogin. Aion kertoa, millaista arkea minä ja muut henkilökunnan jäsenet vietämme täällä Korholassa eläinten keskellä. Arkisten tapahtumien lisäksi Korholassa tapahtuu vähän väliä hauskoja ja mainitsemisen arvoisia asioita, joista saat myös kuulla. Tule siis mukaan seuraamaan Maalaiskartano Korholan tapahtumia!


Aloitan tämän blogin esittelemällä meidän henkilökuntamme ja heidän omat tehtävänsä täällä. Aloitan itsestäni, mutta uusien postauksien myötä saat tutustua kaikkiin muihinkin täällä tällä hetkellä työskenteleviin henkilöihin. 


Minun, kuten muidenkin kesätyöntekijöiden, tärkein työtehtävä on asiakkaiden palveleminen kahviossa ja siinä samassa lippujen myyminen kotieläinpihallemme. Lisäksi siivoan vähän väliä lomamökkejä sekä teen pikkuhommia pihamaalla tai eläinten kanssa. Jotain tehtävää löytyy aina ja hommia on monia erilaisia. Se on mielestäni yksi parhaista asioista täällä työskentelemisessä.

Seuraava julkaisu tänne blogiin tulee muutaman päivän sisällä ja siinä esittelen Maalaiskartano Korholan isännän ja emännän.

Siiri